Urahaaveet vievät sinua eteenpäin urallasi

Monelle meistä on muodostunut jonkinlaisia ajatuksia, odotuksia tai haaveita omaan uraan liittyen. Kyseessä voi olla joko lähitulevaisuudessa tai vasta paljon myöhemmin tapahtuvia asioita. Missä sinä näet itsesi viiden, kymmenen tai vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä?

Uskalla unelmoida ja visualisoi urahaaveesi

Unelmointi auttaa omien tavoitteiden määrittelyssä. Kun osaat mielessäsi kuvitella sen, missä haluat kehittyä ja minne haluat päätyä urallasi, olet jo askeleen lähempänä haaveidesi saavuttamista.

Unelmointia voi harjoitella. Varaa kalenteristasi vaikka parin viikon välein hetki, jolloin keskityt haaveiluun: voit kirjoittaa, piirtää tai muuten kuvittaa haaveesi. Myös pelkkä keskustelu haaveista oman pään sisällä on hyvä alku. Hyvän unelman tunnistaa siitä, että se tuntuu itselle sopivalta, toteuttamiskelpoiselta ja sen ajattelusta tulee hyvä mieli. Joskus unelmat kuitenkin vaihtuvat tai muuttavat muotoaan, ja sekin on täysin normaalia.

Urahaaveiden visualisointia voi tehdä esimerkiksi unelmakarttojen kokoamisella. Unelmakartta voi olla digitaalinen tai perinteinen paperiversio, johon kokoat inspiroivia kuvia ja sanoja tai sanapareja. Keskity visuaalisuuteen ja siihen, että unelmakartta miellyttää omaa silmääsi. Näin haluat palata sen ääreen uudestaankin. Kun sydämesi sykähtää katsellessasi lopputulosta, olet onnistunut unelmiesi visualisoinnissa.

Unelmat toteutuvat harvoin itsestään. Niiden saavuttaminen vaatii työtä ja omistautumista. Konkreettiset tavoitteet palasteltuna sopivan pieniksi välietapeiksi ja niiden eteen työskentely auttavat pääsemään lähemmäs unelmia. Jos esimerkiksi haaveesi on päästä esihenkilöksi, voit asettaa välitavoitteiksi jonkin työpaikkanne projektin vetovastuun, sen jälkeen tiiminvetäjän roolin ja sitten esihenkilön roolin.

Urahaaveista unelmointi rentouttaa

Tiesitkö, että unelmoinnilla on stressiä lieventävä vaikutus? Unelmointi saa aikaan hyvän mielen ja positiivista energiaa, jolla on vaikutus rentoutumiseen. Kun positiivinen vire on saavutettu, on keskittyminen helpompi ohjata omien tavoitteiden saavuttamiseen. Ota unelmoinnista kaikki ilo irti ja uskalla heittäytyä myös villeihin ajatusleikkeihin!

Jos urasta haaveilu ei tunnu inspiroivalta ja aiheuta positiivista virettä, emme kehota silloin tekemään sitä. Voi olla, että käyt juuri elämässäsi läpi urasi kannalta haastavia aikoja tai et tiedä, mihin suuntaan haluaisit mennä. On täysin sallittua laittaa hetkeksi jarrut pohjaan ja ottaa aikalisä ennen kuin palaat unelmoinnin pariin. Unelmoinnin tuntuu kuulua hyvältä ja innostavalta!

Femmeworksin Jenny, Janina ja Roosa-Maria keskustelemassa urahaaveista

Urasuunnittelu – mitä se tarkoittaa ja miten sitä tehdään?

Urasuunnittelu kuulostaa helposti monimutkaisemmalta kuin se todellisuudessa on. Kun esimerkiksi teet valintaa opiskelupaikasta tai uuden työpaikan vastaanottamisesta, teet lyhyen tähtäimen urasuunnittelua. Jos taas suunnittelet, mitä askeleita sinun täytyy ottaa päästäksesi monen vuoden päässä siintävään unelmatyöpaikkaasi, teet pidemmän ajanjakson urasuunnittelua. Urasuunnittelu vaatii aktiivista ajatusten työstöä, mutta välillä urasiirrot voivat olla sattumanvaraisempia ja joskus taas suunnitellumpia.

Urasuunnitteluun voi siis liittyä vaiheittaisuus, ja jokainen siirto voi viedä sinua kohti haaveitasi. Jos taas oivallat, että aiemmin tekemäsi valinnat eivät ole ohjanneet sinua kohti sitä suuntaa, mihin haluaisit, kannattaa seuraava uraliike suunnitella korjaamaan kurssia.

Urasuunnitteluun voi hankkia kaveriksi esimerkiksi mentorin. Mentori voi kertoa omista valinnoistaan ja niiden vaikutuksista uraansa, mutta on silti hyvä muistaa, että kaikki ei aina toteudu suunnitelmien mukaan. Onneksi jokainen askel opettaa jotain, eikä mikään uravaihe menee koskaan hukkaan.

Kun työpaikan vaihto on ajankohtaista, neuvomme tekemään sen ajattelemalla hakemaasi työpaikkaasi pidemmälle: Mihin työpaikkaan olisi luonteva siirtyä hakemasi työn jälkeen? Viekö työ sinua kohti haaveitasi? Jos ei, siirrä huomiosi sellaisiin työpaikkoihin, jotka ovat sinulle sopivia myös pidemmällä tähtäimellä ajateltuna.

Kerrothan meille, jos pidit tästä tekstistä – voit antaa sille taputuksen.

Kirjoittanut Janina Javanainen

Femmeworks Content & Communications Manager

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s