Vanhemmuuden ja työn roolien kannattelu vaatii oman hyvinvoinnin tukemista

Hei sinä uranainen ja äiti, miten voit?

Loputon määrä kiireisiä aamuja, pimeässä tarpomista kohti loistavia päiväkodin valoja,  muutama juoksuaskel kävelyn seassa ja hengästyneenä bussiin. Mitä se ensimmäinen palaveri käsittelikään? Muistinko laittaa villahaalarin lapsen reppuun päiväkotipäivää varten?

Olemme kaikki äidit olleet siellä. Vanhemmuuden ja työn ristipaineessa, jossa oma henkilökohtainen minä paisuu helposti kasaan näiden kahden taistellessa valta-asemastaan. Uskon vahvasti, että me sotien jälkeisten sukupolvien edustajat olemme tottuneet kantamaan vastuumme myös siellä, missä voisimme jo vähän hellittää ja antaa muiden hoitaa.

Olinko minä olemassa kuitenkin?

Vanhemmuus on sarja tilanteiden ja ongelmien ratkaisua, tunteiden vuoristorataa ja monesti myös selviytymistä. Toisaalta taas valtaisia onnen hetkiä. Vanhemmuus imee meistä hyvin paljon – ja antaa paljon. Työelämän tilanteet ovat usein enemmän ennakoitavissa ja hallittavissa, mutta sekin vaatii meiltä valtavasti panostusta ja kapasiteettia. Sitten vielä se kaikki muu. Ei ole ihme, jos ajoittain tuntee suurtakin riittämättömyyttä.

Miten se tehdään? Miten työn ja perhe-elämän saa kulkemaan sovussa rinnakkain?

Yksi pieni pala kerrallaan on helpompi hallita

Suuret kokonaisuudet on hyvä pilkkoa pieniin osiin. Olisiko niin, että arki koostuukin vain hetkistä toisen jälkeen ja jokaisena niistä voi valita, että tekee sillä hetkellä parhaimpansa? Kuulostaa yksinkertaiselta tai jopa itsestäänselvyydeltä, mutta itse ainakin usein meinaan tämän unohtaa. Kun jaottelee aikansa pieniin osioihin ja keskittyy kuhunkin niistä kerrallaan, saa enemmän hallinnan tunnetta.

Tämä onnistuu parhaiten ennakoinnilla ja suunnittelulla. Sen sijaan, että tuntee juoksevansa paikasta toiseen, voi tehdä päätöksen, että on yhdessä paikassa kerrallaan täysin läsnä. Kun olen töissä, en ole vielä kotona etsimässä lapsen treenihousuja iltaa varten, vaan voin lempeästi koittaa palauttaa ajatukset takaisin siihen, missä sillä hetkellä olen. Lapsi hyötyy siitä, että vanhempi on läsnä hänen kanssaan ja töissä voi unohtaa kotielämän hetkeksi ja uppoutua työmaailman suorituksiin.

Yhdessäolon laatuun voi aina vaikuttaa

Monesti se, että panostaa omaan uraansa, voi aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta kotona. Jos sinua seuraa huono omatunto siitä, että joudut olemaan poissa työn takia tai työ vaatii uhrauksia, jotka koet vaativiksi tai perheeltä aikaa vieväksi, kannattaa muistaa, että lapseen jättää suurimman jäljen se, millaista hänen kanssaan vietetty aika on.

Lapsi elää hetkiä kerrallaan ja usein riittää, että esimerkiksi töistä tullessaan antaa lapselle täyden huomion vartiksi. Se voi olla yhdessä päivästä keskustelua tai joku nopea peli, ehkä fyysistä kosketusta ja sylissä istumista. Oleellista on, ettei tee sen aikana mitään muuta. Kun tällaisia hetkiä ripottelee pitkin päivää tai yhdessäoloaikaa, se riittää. Lapselle riittää, että hän tulee nähdyksi ja saa vanhemmalta huomiota tai kokemuksen, että häneen keskitytään täysin. Lapsen kanssa puuhailu hetken aikaa välittömästi työ- ja päiväkotipäivän jälkeen palauttaa kivasti työympyröistä ja auttaa muistamaan, mikä on tärkeintä. Kun yhdessäoloa on hetki tankattu, voi kotipuuhiin siirtyä joustavasti. Tästä voi tehdä tavan.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella työstä

Usein lapset ovat kiinnostuneita vanhemman työstä. Jotta lapsi osaa suhtautua työntekoon positiivisesti, kannattaa hänen kanssaan jutella työstä ja kertoa miksi sitä tehdään. On tärkeää sanoittaa, miksi työstä pitää ja mitä siitä saa. Lapsen perusturvallisuudentunnetta vahvistaa se, että hänelle sanoitetaan hänen olevan tärkein ja työn vasta sitten, jotta lapsi ei koe, että hänen täytyy kamppailla työn kanssa vanhemman ajasta.

Joskus nimittäin voi tulla tilanteita, että kotona töiden tekeminen lapsen läsnäollessa on välttämätöntä (etenkin tämän hetken etätyömaailmassa). Tällöin työrauhaa edesauttaa se, että lapselle kerrotaan, miksi vanhempi vetäytyy hetkeksi omiin oloihinsa, mitä hän voi tehdä sen aikaa, kuinka kauan tämä työhetki kestää ja mitä tehdään sen jälkeen yhdessä. Kun ajan rajaa lapselle ymmärrettävällä tavalla ja hän tietää, mistä on kyse, lapsi luottaa, ettei työ vie vanhempaa mukanaan.

Itsestä huolehtiminen avainasemassa

Sitten vielä se tärkein osio, jota ilman eivät muutkaan rattaat pyöri. Itsestä huolehtimisen tärkeyttä ei voi liikaa alleviivata. Ideaalia olisi ripotella pieniä taukoja pitkin päivää ja edistää omaa palautumista näin jatkuvasti. Ei siis vaadi viikonlopun mittaista satoja euroja maksavaa hyvinvointiretriittiä (vaikka sekin olisi varmasti superihanaa) voidakseen hyvin, vaan vähemmälläkin pääsee pitkälle. Jos arkeen pyrkii luomaan pieniä hetkiä itselleen, olipa se vartti päiväkodin pihalla ennen sisäänastumista tai lyhyt oma joogahetki illalla lasten mentyä nukkumaan, voi kierroksia saada alas helposti ihan siinä oman arkisen aherruksen lomassa.

Tässäkin on oleellista tapa, jatkuvuus ja ajan rajaaminen: 10 minuuttia yksin hengittelyä hiljaisuudessa pari kertaa päivässä voi tehdä jo ihmeitä. Itse usein saatan istua autossa yksin vartin ennen lapseni kohtaamista ja ladata akkuja. Minulle tuo 15 minuuttia on juuri se, joka ratkaisee sen, miten jaksan olla läsnä lapselleni (päivällä otettujen taukojen lisäksi). Se myös irtaannuttaa töistä ja siirtää uuteen vaiheeseen päivässä. Toimii hienosti oman hyvinvoinnin huolehtimisrituaalina.

Avun pyytämisen merkitys

Vielä viimeiseksi tärkeä asia: avun pyytäminen. Lapsi kestää sen, että häntä hoitaa välillä joku toinen aikuinen kuin oma vanhempi tai että hän on yökylässä mummolassa, kunhan hän saa vastapainoksi riittävästi vanhemman jakamatonta huomiota ja aitoa läsnäoloa. Tunteen siitä, että on rakastettu. Ei onneksi tarvitse pärjätä yksin (en tiedä, olisiko se näin haastavassa tehtävässä mahdollistakaan), ja toivon todella, että jokaisella näitä palloja ilmassa pitävällä vanhemmalla olisi tukiverkkoja ympärillä.

Hei, ja muista juhlia sitä, että pallot pysyvätkin ilmassa! Vaikka välillä olisikin sumuisia päiviä, jolloin kumisaappaat ovat unohtuneet päiväkotikassista tai kahvit läikkyneet rinnuksille ruuhkabussissa, ei se vähennä yhtään saavutuksen arvoa. Tästäkin viikosta selvittiin!

Kerrothan meille, jos pidit tästä tekstistä – voit antaa sille taputuksen.

Tutustu myös muihin blogiteksteihin