
Kieltäytyminen nähdään usein lähtökohtaisesti negatiivisena asiana – ihan turhaan. Tämän jutun luettuasi osaat sanoa ei työpaikalla niin, että sekä sinulle että toiselle osapuolelle jää tilanteesta puhtaasti hyvä fiilis!
Femmeworksin kuluvan kauden teema on kutkuttavan mielenkiintoinen. Uskon, että moni yhteisömme jäsenistä on kiinnostunut motivaatiosta ja tavoitteiden asettamisesta sekä niiden saavuttamisesta. Toisaalta taas jotkut voivat kokea jatkuvan eteenpäin puskemisen myös kuluttavana. Yleisesti on ollut havaittavissa hustlauskulttuurin hiipuminen, quiet quitting -ilmiö ja ihmisten tarve vetää rajoja työn ja vapaa-ajan välille. Voisiko motivaation ylläpitämisessä ja tavoitteiden asettamisessa käytettäviä työkaluja soveltaa myös oman hyvinvoinnin kehittämiseen ja lisäämiseen työelämässä tapahtuvan kehitystyön sijasta?
Onko sinulle käynyt koskaan niin, että työ imaisee mukaansa totaalisesti ja havahdut ajan mittaan siihen, että aiemmin tutut liikuntarutiinit ovat vain kaunis muisto? Tai ehkä elämäntilanteesi on kokenut myllerryksen ja arjen tutut rutiinit ovat menneet kokonaan uusiksi. Olipa syy mikä tahansa, voi liikuntarutiinien luominen tai niiden uudelleen herättely tuntua hankalalle.
Oma teemani tälle vuodelle on tietoisen läsnäolon kehittäminen ja henkiseen hyvinvointiin panostaminen. Siksi halusin syventyä aiheeseen enemmän myös työelämän näkökulmasta. Kiireisen ja ajoittain stressaavankin arjen keskellä on tärkeää pysähtyä hetkeen. Uskonkin, että se mahdollistaa myös kestävämpää urakehitystä. Tässä postauksessa esille nousevat teemat kuitenkin toimivat ehdottomasti myös työelämän ulkopuolella!
Nykyisessä ja tulevaisuuden työelämässä tarvitaan nippu taitoja, joita ei opeteta koulussa eikä urakoulutuksissa. Eikä ihmekään, sillä osa taidoista liittyy lähtökohtaisesti johonkin helposti epämiellyttäväksi koettuun tunteeseen tai asiaan. Niitä ei kuitenkaan pidä säikähtää. Päin vastoin – pääsemällä sinuiksi myös negatiiviseksi koettujen asioiden ja tunteiden kanssa pystyy kehittämään itseään ja toimintaansa aivan uudelle tasolle.
Kartoitimme teidän upeiden uranaisten hyvinvointia näin vuoden päätteeksi. Kyselyssä oli neljä eri aihealuetta: arki ja elämäntavat, palautuminen, työyhteisö ja johtajuus sekä työn palkitsevuus ja merkityksellisyys. Sen lisäksi, että suoritamme katsauksen hyvinvointiinne ja työtyytyväisyyteenne, jaamme vinkkejä, miten voisit voida ensi vuonna vielä paremmin!